Harva tietää, että jokaisena Jouluna kuultava "Sylvian joululaulu" liittyy oleellisesti kolmeen Suomenhistorian suureen tapahtumaan. Runo syntyi kun Venäjän valtakausi maassamme alkoi. Se sävellettiin ja sitä esitettiin paljon Suomen itsenäistyessä. Viimein se käännettiin suomeksi ja se saavutti suurimman suosion talvisodan alla, kun maamme kohtalo oli jälleen vaakalaudalla.
Zacharias Topelius, kansallismielisenä tunnettu mies pakeni 1800-luvun puolen välin sekasortoisia aikoja ja nälkää Suomesta kauas etelään. Joidenkin lähteiden mukaan hänet oli venäläisten toimesta jopa karkotettu suomalaismielisyytensä takia.
Siellä, Etnan varjossa ja toukokuun ilmanalassa, hän laati "Sylvian laulut" -runokokoelman (1853), joista kuuluisimmissa "Sylvian terveiset Sisiliasta" ja "Varpunen jouluaamuna" hän muisteli Suomea, kotimaataan.
Ikiaikainen perivihollinen, ryssä, oli vallannut maamme ja ajanut ruotsalaiset upseerit takaisin emämaahan. Suomen muistoa ja menneen ajan ihanuutta Maamme kirjan, Välskärin kertomuksien ja muiden kansallismielisen eepoksien ja artikkelien kynäniekka nyt vaali. Sylvian terveisiin Sisiliasta hän kirjoitti:
Mut ylhäällä orressa vielä on vain se häkki mi sulkee mun sirkuttajain, ja vaiennut vaikerrus on vankilan; oi, murheita muistaa ken vois laulajan!
Vaikka säe sopii mainiosti mustapääkertun vankina pitämiseen on säkeessä kyse kuitenkin kotimaan menettämisen tuskasta ja vieraan vallan sorrosta, joka tukahduttaa pienen maan. Gastronomian nimissä kerttuparkoja pidetään Sisiliassa ja Välimeren saarilla houkutuslintuina edelleenkin, joten siinä mielessä tämän runon sanomaa ihmisten pitäisi kuunnella edelleenkin.
Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen! Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo, sä siunaa se maa muistojen!
Noin synkissä tunnelmissa Topelius oli, kun suuret maailmanhistorian virrat veivät Suomen Ruotsin vallan alta Venäjän Suuriruhtinaskunnaksi ja suuren naapurin sorto täällä oli pahimmillaan.
Tähän asti luettu Topeliuksen elämän tarina on kuitenkin keksitty 1900-luvun alun kansallismielisissä piireissä. Tuolloin, muutamia vuosia ennen Suomen itsenäistymiseen liittyviä tapahtumia, oli runon tekijä jo sen rajan takana, josta ei ole paluuta. Hän ei ollut enää kertomassa asian oikeaa laitaa.
Todellisuudessa Topelius hoiti Venäjän Keisarillisen Yliopiston Suomen historian professorin vakanssia juuri Sylvian laulujen kirjoitustyön aikaan tai ainakin heti sen jälkeen. Olihan hän Suomen kansallisrunouden kiistämätön tietäjä ja osaaja.
Eli tarina on tarinaa. Todellisuudessa siellä "sorron" keskelläkin on eletty välillä ihan tavallista ihmiselämää.
Topelius oli kuitenkin runoilija, nationalisti ja tiesi, mitä kansa kaipasi. Erityisen mieltynyt hän oli luonnon kuvaamiseen ja kansallisen maiseman ja kuvan luomiseen. Mitäpä muuta "Sylvian laulut" ovat kuin upeaa luontokuvien maalailua kultakauden taiteilijoiden Wrigthin veljesten ja Akseli Galén-Kallellan tapaan.
Topelius on muuten muissakin runoissaan mieltynyt juuri mustapääkertun lauluun. Kangasalan kesäpäivänä tämä lintu laulaa oksalla ylimmällä, harjulla seljänteen. Sinällään hieman omituinen paikka tuolle lajille, joten lajimääritystä ainakin tuossa tapauksessa lienee syytä epäillä.
Sylvias hälsning från Sicilien, eli Kertun terveisiä Sisiliasta muuntui joululauluksi kuitenkin vuosia sen julkaisemisen jälkeen ja syyllinen tähän oli säveltäjä.
Topelius oli ruotsinkielinen ja hänen kauniit runonsa jäivät siten useimpien suomalaisen tavoittamattomiin. Erityisesti säveltäjänä ansoitunut, niin ikään ruotsinkielinen, Karl Collan mieltyi kuitenkin muiden tuon ajan säveltäjien tapaan Topeliuksen runoihin.
Hän tarttui sulkakynään ja kirjoitti kauneimman ja kuuluisimman sävellyksensä juuri Sylvian laulut -kokoelman Sylvian terveisiin Sisiliasta. Sävellyksestä tuli kaunis ja tekstiä tukevan melankolinen. Suomalaiskansalliseen tapaan se oli luterilaisten kirkkoteoksien suuntaviivoille rakennettu. Poikkeuksellisen upean tuosta sävellyksestä tekee sen ajoittain duuriin nouseva teema, joka antaa rohkeutta ja toivoa sorron keskelle. Myöskin hämmästyttävän hyvin mustapääkertun muutamia upeita huiluääniä myötäilevä sävel on varmasti yksi sävellyksen suosion salaisuuksia. Se tuo meille kesän talven keskelle tai ainakin kaipauksen vapauteen talven kahleista.
Topelius ei nähnyt vuosisadan vaihdetta, hän kuoli Sipoossa vuonna 1898. Hänen ei kuitenkaan tarvitse kääntyä haudassaan Sylvian Sisilian terveisten joululauluksi muuttumisen vuoksi, sillä hän ehti nähdä ja kuulla sen omana elinaikanaan. Varmastikaan "satusetä" itse ei ollut lainkaan harmissaan tästä, kun lopputulos oli upea.
Karl Collanin kaunista Sylvian joululaulua soitettiin ja laulettiin monissa suomalaiskodeissa alkukielisen tekstin mukaan ja epäilemättä se oli erityisen suosittu Suomen itsenäistymisen aikaan, jolloin myöskin huhut runon synnystä alkoivat.
Suomalaiskodeissa 1900-luvun alkupuolen joululaulut olivat kaikki käännöksiä saksan tai ruotsinkielestä.
"Sylvian joululaulua" ei tuon ajan suomenkielisissä kodeissa kuitenkaan juuri laulettu, sillä käännös puuttui. Siihen tarttui muutamaa vuosikymmentä myöhemmin herkällä otteella Keski-Suomen oma poika Martti Forsgrén.
Kun satusetä Topelius kuoli, oli Martti Forsgrén jo murrosiän kynnyksellä oleva naskali. Tieto suurmiehen kuolemasta kantautui Korpilahdelle Forsgrénin perheelle asti varmastikin Hra A.G.Weilinin ja lehtori Göösin Keski-Suomi-lehden välityksellä.
Forsgrénin perhe oli todennäköisesti kansallismielisimmästä päästä, sillä heti kun nimien suomalaistaminen 1900-luvun alussa tuli tavaksi, ottivat he nimekseen sen kylän, jossa asuivat. Niin Martti Forsgrénista tuli Martti Korpilahti, kaikkien keski-suomalaisten hyvin tuntema säveltäjä, sanoittaja ja musiikkimaailman aktiivi puuhamies.
Martin julkaisuja, kirjoja ja runokokoelmia on painettu kymmenkunta ja ne toimivat mm. Jyväskylän seminaarin laulukirjoina. Kuinka ollakaan, juuri yhdestä tuollaisesta löytyy Karl Collanin sävellys. Tuo teos on nimeltään "Varpunen, koulujen ja kotien lauluja" ja sen on kustantanut sekä painanut Gummerus vuonna 1926.
Seminaarin kansankynttilät jakoivat suomalaistetun version Sylvian joululaulusta lukemattomille lapsille ympäri Suomen ja jälleen sen kansallismielinen sanoma upposi hyvin, sillä sota-aika koitti jälleen pian ja ryssän pelko oli taas valttia.
Martti Korpilahden kohtalo oli kuin Topeliuksen, heistä kumpikaan ei ehtinyt nähdä lähettyvillä väijyvää vaarallista aikaa. Martti Korpilahti kuoli Korpilahdella 25. syyskuuta vuonna 1938 ja nukkuu nurmen alla Korpilahden hautausmaalla.
Sylvias hälsning från Sicilien
(Zacharias Topelius)
Kokoelmasta "Samlade skrifter", julkaistu Helsingissä ja Tukholmassa 1899.
Och nu är det jul i min älskade nord;
är det jul i hvart hjärta också?
Grenljusen de brinna på rågade bord,
och barnen i väntan stå.
Där borta i taket, där hänger han än,
den bur, som har fångat min trognaste vän.
Och sången har tystnat
i fängelseborg;
o hvem har ett hjärta för sångarens sorg?
Jag bor i de eviga vårarnas land,
där de glödande drufvorna gro.
Cypresserna dofta vid hafvets strand;
där har jag mitt ensliga bo.
Det flammande Etna, det gnistrar så skönt;
och luften är vårlig, och gräset är grönt.
Orangernas ånga
ur skogarna går,
och ljuf mandolinen om kärlek slår.
Cypresserna dofta. Det brusande haf
i silfver mot stranden bryts;
Sylvian joululaulu
(Martti Korpilahti)
Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan
joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan
jo pirtteihin pienoisihin.
Mut ylhäällä orressa vielä on vain
se häkki mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan;
oi, murheita muistaa ken vois laulajan!
Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin,
istun oksalla uljaimman puun,
miss' siintääpi veet, viini on vaahtoovin
ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään,
ah' tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi,
sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!
Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo
sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo,
sä siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa,
on armain ja kallein mull' ain' Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian
ja soi aina lauluista sointuisimman.